sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Karjalanpiirakat

Me, anoppi ja kaksi miniäkokelasta, kokeilimme suomalaisia perinneherkkuja - karjalanpiirakoita. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja sujuu helposti, kun työvaiheita voi jakaa, mutta eipä näiden tekeminen yksinkään kamala homma ole. Puuro kannattaa kuitenkin keittää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. En ole varma, onko tämä versio juuri se oikea ja perinteinen, mutta maistuvia ovat!

Puuro
2 dl vettä 
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa tai maitojuomaa
1 tl suolaa (tai maun mukaan)

Taikina
4 dl ruisjauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä
1½ tl suolaa

voita piirakoiden voiteluun TAI
voita ja vettä piirakoiden "uittamiseen"

Ohje
1. Valmista ensin puuro: Kiehuata vesi kattilassa ja lisää riisit. Anna riisien kiehua, kunnes vesi on imeytynyt niihin. Lisää maito ja hauduta puuroa noin 40 minuuttia. Lisää lopuksi suola. Jäähdytä puuro.
2. Valmista sitten kuoritaikina: Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
3. Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä pyörylöitä esimerkiksi juomalasin avulla. Ohenna kutakin pyörylää kaulimen tai piirakkapulikan avulla. 
4. Lisää taikinan päälle riisipuuroa (piirakan koosta riippuen noin reilu ruokalusikallinen) ja levitä se tasaiseksi. Jätä reunoille noin sentin "kääntövara". Käännä reunat keskeltä alkaen puuron päälle ja rypytä piirakka.
5. Paista piirakoita 275 asteessa 10-15 minuuttia. 
6. Voitele kuumat piirakat voisulalla tai uita ne nopeasti kuuman veden ja sulatetun voin seoksessa. Laita piirakat leivinliinan alle vetäytymään.
7. Nauti piirakat sellaisenaan tai tarjoa ne esimerkiksi munavoin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti