sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Perunarieskat

Eilen tuli tehtyä melko suuri annos perunamuusia, joten päätin nyt hyödyntää ylijääneen muusin ja tehdä rieskoja. Mukavan yksinkertainen taikina, johon löytyy aina ainekset kaapista.


Ainekset

n. 9 dl perunamuusia
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 ½ tl suolaa
2 rkl öljyä


Ohje

1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
2. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Määrien kanssa ei tarvitse olla niin täsmällinen. Vehnäjauhojen tilalla voi käyttää esimerkiksi ohra- tai sämpyläjauhoja.
3. Nostele uunipellille leivinpaperin päälle kahden ruokalusikan avulla sopivan kokoisia taikinakekoja. Ripottele päälle jauhoja ja taputtele keot tasaiseksi. Rieskan paksuus saa olla noin ½-1 cm. Tästä taikinamäärästä tuli 15 isoa rieskaa (halkaisija n. 10 cm).
4. Pistele haarukalla reikiä rieskoihin ja laita kuumaan uuniin paistumaan noin. 10-15 minuutiksi. Rieskat ovat valmiita, kun niiden pinta on ruskeanlaikukas.

Levitä lämpimien rieskojen päälle voita - ei margariinia ;) - ja herkuttele!