tiistai 9. heinäkuuta 2013

Herkkukakku kolmesta suklaasta



Tämä kakku hurmaa herkullisuudellaan ja palkitsee tekijänsä. Herkku on saavuttanut suuren suosion ainakin meidän suvussamme, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan, vaikka voikin vaikuttaa hieman työläältä. Paras vinkki tämän suklaisen ihanuuden onnistumiseen on perinteinen "maltti on valttia" - lopputulos onnistuu varmasti. Kakun täytettä varten tarvittava kiisseli on hyvä keittää valmiiksi jo aiemmin, esimerkiksi edellisenä päivänä, koska sen jäähdyttämiseen menee aikaa. Varaa siis kakun tekemiseen vähintään yksi päivä, mielellään kaksi, ennen tarjoilua.

 

Pohja

1 pkt suklaakeksejä
n. 50 g margariinia tai voita sulatettuna

Murenna keksit ja sekoita niihin sulatettu rasva. Painele kakkupohja leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Nosta pohja jääkaappiin viilenemään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.'

Kiisseli

6 isoa keltuaista
1¾ dl sokeria
2 dl maitoa

Sekoita ½ dl sokeria keltuaisiin. Yhdistä loput sokerista maitoon. Kiehauta maito-sokeriseos ja lisää joukkoon keltuaisseos. Kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on paksuhkoa kiisseliä. Jäähdytä ja jaa kolmeen osaan - yksi kiisseliannos riittää siis kaikkiin kerroksiin.

Suklaakerrokset

¹/³ kiisselistä
80 grammaa tummaa/valkoista/maitosuklaata
2 liivatelehteä  
1 dl kuohukermaa

Jokaiseen kerrokseen tarvitaan siis nämä aineet. Mikäli haluat, voit tehdä enemmän kerroksia, tai jos pidät yhdestä suklaasta enemmän kuin muista, voi koko kiisselin käyttää yksisuklaisen kakun valmistamiseen. Muista tällöin kertoa muut kerroksiin tarvittavat aineet kolmella. 

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sulata suklaa. Lämmitä kiisseli ja sulata siihen liivatelehdet, joista olet puristanut veden mahdollisimman tarkasti pois. Sekoita sitten kiisseli-liivateseos ja suklaasula keskenään. Kääntele kermavaahto varovasti joukkoon. Kaada suklaakerros vuokaan, ja nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat uuden kerroksen. Mikäli mahdollista, pidä pieniä taukoja kerrosten tekemisen välillä. Kun edellinen kerros saa hyytyä kunnolla, uusi kerros ei painu edellisen joukkoon. Mikäli teet kakun nopeassa tahdissa, kaada uusi kerros varovasti edellisen päälle ja käytä apuna esimerkiksi lastaa tai kauhaa, jonka kautta valutat seoksen edellisen kerroksen päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi marsipaaniruusuilla, oikeilla kukilla tai erilaisilla suklaakoristeilla.