perjantai 17. tammikuuta 2014

Sämpylät

Hektisen työviikon päätteeksi on hyvä pysähtyä hetkeksi ja rauhoittaa mieli leipomalla. Ja tietysti samalla saa mukavaa iltapalaakin. Tätä sämpyläohjetta voisi muokata vaikkapa porkkana- tai kesäkurpitsaraasteella, tai miksei juustokin sopisi sämpylöihin. Vapaasti vaan kokeilemaan!

Ainekset
1 l vettä
4 rkl siirappia
4 tl suolaa
3 dl kaurahiutaleita
1½ dl auringonkukansiemeniä
1½ dl kurpitsansiemeniä
2 ps kuivahiivaa
n. 18 dl sämpyläjauhoja
n. 2 dl vehnäjauhoja
1 dl rypsiöljyä

Ohje
1. Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (n. 42 astetta).
2. Lisää veden joukkoon siirappi, suola, kaurahiutaleet ja siemenet.
3. Sekoita hiiva osaan sämpyläjauhoista. Sekoita ne nesteeseen.
4. Jatka lisäämällä loput sämpyläjauhoista alustaen taikinaan.
5. Lisää rypsiöljy ja tarvittaessa venhäjauhoja tai sämpyläjauhoja. Taikina saa jäädä melko löysäksi, jotta sämpylöistä tulee pehmeitä, mutta taikinan on toki oltava tarpeeksi kiinteää leivottavaksi.
6. Anna taikinan kohota lämpimässä liinalla peitettynä ½-1 tunnin ajan.
7. Vaivaa taikinasta ilma pois ja leivo sämpylät. Anna niiden kohota leivinpaperin päällä pellillä hetken ajan.
8. Voitele sämpylät kylmällä vedellä ja koristele halutessasi vaikkapa kurpitsansiemenillä.
Paista sämpylöitä 225 asteessa 12-15 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet kauniin värin.

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Karjalanpiirakat

Me, anoppi ja kaksi miniäkokelasta, kokeilimme suomalaisia perinneherkkuja - karjalanpiirakoita. Yhdessä tekeminen on hauskaa ja sujuu helposti, kun työvaiheita voi jakaa, mutta eipä näiden tekeminen yksinkään kamala homma ole. Puuro kannattaa kuitenkin keittää hyvissä ajoin valmiiksi, jotta se ehtii jäähtyä kunnolla. En ole varma, onko tämä versio juuri se oikea ja perinteinen, mutta maistuvia ovat!

Puuro
2 dl vettä 
2 dl puuroriisiä
1 l maitoa tai maitojuomaa
1 tl suolaa (tai maun mukaan)

Taikina
4 dl ruisjauhoja
1½ dl vehnäjauhoja
2 dl kylmää vettä
1½ tl suolaa

voita piirakoiden voiteluun TAI
voita ja vettä piirakoiden "uittamiseen"

Ohje
1. Valmista ensin puuro: Kiehuata vesi kattilassa ja lisää riisit. Anna riisien kiehua, kunnes vesi on imeytynyt niihin. Lisää maito ja hauduta puuroa noin 40 minuuttia. Lisää lopuksi suola. Jäähdytä puuro.
2. Valmista sitten kuoritaikina: Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi.
3. Kauli taikina ohueksi levyksi ja ota siitä pyörylöitä esimerkiksi juomalasin avulla. Ohenna kutakin pyörylää kaulimen tai piirakkapulikan avulla. 
4. Lisää taikinan päälle riisipuuroa (piirakan koosta riippuen noin reilu ruokalusikallinen) ja levitä se tasaiseksi. Jätä reunoille noin sentin "kääntövara". Käännä reunat keskeltä alkaen puuron päälle ja rypytä piirakka.
5. Paista piirakoita 275 asteessa 10-15 minuuttia. 
6. Voitele kuumat piirakat voisulalla tai uita ne nopeasti kuuman veden ja sulatetun voin seoksessa. Laita piirakat leivinliinan alle vetäytymään.
7. Nauti piirakat sellaisenaan tai tarjoa ne esimerkiksi munavoin kanssa.

lauantai 11. tammikuuta 2014

Nekut

Lauantai on tietenkin karkkipäivä! Irtokarkit jäivät kuitenkin kauppaan, sillä päädyin kokeilemaan todella pitkästä aikaa nekkujen tekemistä. Tekeminen vaatii hieman aikaa mutta on helppoa.

Ainekset
25 g voita
1 dl sokeria
1 dl kuohukermaa
0,75 dl siirappia
(ripaus suolaa tai
0,5 dl pähkinä- tai mantelirouhetta)

Ohje
1. Jos teet tikkunekkukja, muotoile nekkujen muotit valmiiksi leivinpaperista. Varaa valmiiksi myös tikut. Nekut voi tehdä myös esimerkiksi silikonisiin karkkimuotteihin.
2. Sulata voi paksupohjaisessa kattilassa.
3. Lisää joukkoon sokeri, kerma ja siirappi.
4. Keitä seosta, kunnes se on 127-asteista (noin 20 minuuttia). Jos sinulla ei ole lämpömittaria käytössäsi, voit kokeilla seoksen hyytymistä pudottamalla tipan nekkumassaa lasilliseen kylmää vettä. Jos tippa jähmettyy heti, seos on valmista.
5. Lisää halutessasi seokseen ripaus suolaa tai esimerkiksi pähkinä- tai mantelirouhetta.
6. Annostele seos nekku- tai karkkimuotteihin ja lisää tarvittaessa tikut.
7. Anna jähmettyä jääkaapissa hetken ajan. Herkuttele!

tiistai 7. tammikuuta 2014

Mustikkainen vaniljahyydykekakku

Eilen Kirkkonummen mummi juhli syntymäpäiviään. Kahvipöytään nostettiin mustikan ja vaniljan tähdittämä hyydykekakku, joka on helppo valmistaa. Kakun hyytyminen vaatii aikaa - kuten hyydykekakut yleensäkin - mutta varsinaiseen tekemiseen aikaa ei kulu juuri lainkaan. Mustokoiden sesonkiaikaan marjoja kannattaa toki käyttää sellaisenaan ilman kiillettä. Mustikoiden lisäksi myös muut marjat sopivat kakun päälle mainiosti. Kokeilemaan vaan! 

Pohja
150 g kaurakeksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte
4 dl kuohu- tai vispikermaa
2 prk Valion maustettu vaniljarahkaa
1 prk creme fraichea
3 rkl sokeria
ripaus vaniljajauhetta
3½ liivatelehteä
3 rkl vettä

Kiille
4 dl pakastemustikoita
3 dl vettä
1½ dl kiillesokeria

Ohje
1. Murskaa kaurakeksit ja sekoita niihin sulatettu voi. Painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.
2. Aloita vaniljatäytteen valmistaminen laittamalla liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen.
3. Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi.
4. Sekoita käännellen kerman joukkoon vaniljarahka, creme fraiche, sokeri ja vaniljajauhe.
5. Kuumenna noin kolme ruokalusikallista vettä. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja sekoita liivatteet kuumaan veteen. Kaada seos ohuena nauhana vaniljamassan joukkoon ja sekoita tasaiseksi.
6. Kaada seos vuokaan ja siirrä jääkaappiin hyytymään vähintään 4-5 tunniksi, mieluiten yön yli.
7. Valmista kiillekerros: Kiehauta vesi ja sekoita siihen kiillesokeri. Anna seoksen kiehahtaa uudelleen ja siirrä se sitten pois levyltä.
8. Anna kiilteen jäähtyä hieman. Ripottele sillä aikaa jäiset mustikat hyytyneen kakun pinnalle.
9. Lusikoi tai kaada varovasti hieman jäähtynyttä kiillettä mustikoiden päälle. Anna kiilteen hyytyä ja tarjoile kakku!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Helppo ja herkullinen pizza

Tänään kannustettiin Suomen nuori lätkämaajoukkue voittoon pitsan voimalla. Kokeilin ensimmäistä kertaa durumvehnäjauhoja, ja hyvä pohjahan niillä tuli. Myös tavalliset vehnäjauhot sopivat mainiosti, mutta niitä käytettäessä ainesuhteet voivat vaihdella hieman alla olevasta ohjeesta. Taikina on helppo ja takuuvarma, kunhan muistaa vaivata taikinaa huolellisesti. Täytteet voi jokainen lisätä makunsa mukaan. Meillä täytteiksi valikoituvat yleensä kinkku, mozzarella, tomaatti ja basilika - niin siis tänäänkin. Tällä ohjeella syntyy kolme pyöreää "ravintolapitsaa" tai kaksi uunipellillistä.

Ainekset
9 dl durumvehnäjauhoja
1½ ps kuivahiivaa
2 tl suolaa
3½ dl lämmintä vettä
3 rkl öljyä

Ohje
1. Sekoita keskenään kuivat aineet.
2. Lisää joukkoon lämmin vesi ja sekoita taikina mahdollisimman tasaiseksi.
3. Lisää viimeisenä öljy.
4. Vaivaa taikinaa huolellisesti vähintään 5 minuuttia, mieluiten hieman enemmän, ja laita taikina sitten peitettynä kohoamaan lämpimään paikkaan vähintään puoleksi tunniksi.
5. Jaa taikina joko kahteen tai kolmeen osaan. Kauli taikina todella ohueksi ja lisää täytteet pohjan päälle.
6. Paista 300 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes pohja on saanut väriä ja pitsan reunat näyttävät kypsiltä.

Huom! Paistamiseen kannattaa käyttää pitsakiveä, jos sellainen keittiön kätköistä löytyy. Jos et omista pitsakiveä, laita uunipelti kuumenemaan uuniin samalla, kun laitat uunin päälle. Näin pohjasta tulee rapea.

torstai 2. tammikuuta 2014

Uuden vuoden mustikkamuffinit

Nämä muffinit päätyivät samojen uuden vuoden juhlien herkkupöytään kuin aiemmin julkaistu fudgekin. Sain itselleni uuden leivontahaasteen, sillä makean herkun tuli sopia myös gluutenitonta ja maidotonta ruokavaliota noudattavalle. Otinkin avukseni tutun ja turvallisen Kinuskissan sivuston, ja sieltä hieman soveltaen syntyivät nämä muffinit. Tein muffineita sekä muruseoksella että ilman. Muruseoksesta tulee leivonnaisiin mukavaa rapeutta, mutta hyvältä maistuvat kyllä ilmankin, mikäli ei jaksa muruseosta lisätä tai ei välitä kookoksesta.

Ainekset
150 g maidotonta margariinia
1½ dl sokeria
2 kananmunaa
2 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 ½ dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl vaniljanmakuista soijajogurttia
4 dl pakastemustikoita





(kookosmuruseos
50 g maidotonta margariinia
1 dl tummaa Muscavado ruokosokeria
2 dl kookoshiutaleita)

(tomusokeria koristeluun)

Ohje
1. Vatkaa margariini ja sokeri vaahdoksi.
2. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen vatkaten.
3. Kääntele taikinaan vuorotellen keskenään sekoitetut kuivat aineet (siivilän läpi) ja jogurtti.
4. Lisää taikinaan lopuksi pakastemustikat.
5. Annostele taikinaa muffinivuokiin. Vuoat saa laittaa melkein täyteen. Mikäli lisäät pinnalle kookosmurua, muista jättää sille hieman tilaa.
6. Valmista halutessasi muffinien päälle kookosmuruseos: Sulata margariini ja lisää siihen sokeri ja kookoshiutaleet. Sekoita tasaiseksi ja levitä muffinien päälle.
7. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia. Jos lisäsit pinnalle muruseosta, tarkkaile, etteivät muffinit pääse palamaan. Laita tarvittaessa folio niiden päälle paistamisen loppuajaksi.
8. Viimeistele halutessasi valmiit muffinit siivilöimällä niiden päälle hieman tomusokeria. Tarjoile ja nauti!

Rocky Road to Kannisto -fudge

Tänä vuonna otimme uuden vuoden vastaan kaveriporukalla Kannistossa. Matka sinne oli "pitkä", ja kerran ajettiin harhaankin, mistä juontaa juurensa tämän suklaisen fudgen nimi. Tekeminen ei kuitenkaan ole kivinen tie vaan yllättävän helppoa - rohkeasti vaan kokeilemaan!

Ainekset
200g tummaa suklaata
200 g maitosuklaata
½ ps Amerikan Pastilleja
70 g cashewpähkinöitä
1 prk kondensoitua maitoa
½ prk vaahtokarkkitahnaa (Marshmallow fluff)
200 g valkosuklaata
1 tl vaniljasokeria

Ohje
1. Aloita pilkkomalla veitsellä cashewpähkinät ja Amerikan Pastillit hieman pienemmiksi paloiksi. 
2. Vuoraa uunivuoka leivinpaperilla. Leivinpaperi kannattaa öljytä kevyesti, jotta fudge irtoaa siitä helpommin.
3. Valmista tummempi suklaakerros: Pilko maito- ja tumma suklaa joko kerroskattilan puuro-osaan tai vesihauteeksti sopivaa astiaan. Käytä kerroskattilaa, jos mahdollista, sillä sen avulla fudge on hieman helpompi valmistaa. Anna suklaiden sulaa. Lisää sitten joukkoon noin kondensoidusta maidosta ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi joukkoon noin 2 ruokalusikallista vaahtokarkkitahnaa ja sekoita hyvin. Nosta seos pois vesihauteesta ja kääntele pähkinä- ja pastillirouhe joukkoon. Levitä seos vuokaan leivinpaperin päälle.
4. Valmista valkosuklaakerros: Sulata myös pikottu valkosuklaa kerroskattilan puuro-osassa tai vesihauteessa. Lisää sulaneen suklaan joukkoon vaniljasokeri sekä loput kondensoidusta maidosta ja vaahtokarkkitahnasta. Sekoita massa tasaiseksi. Levitä se vuokaan edellisen suklaakerroksen päälle.
5. Peitä vuoka kelmulla ja laita jääkaappiin viilentymään vähintään neljäksi tunniksi, mieluiten yön yli.
6. Leikkaa fudgesta haluamasi kokoisia paloja ja herkuttele. Fudge kannattaa säilyttää jääkaapissa, sillä valkosuklaakerros pehmenee melko paljon huoneenlämmössä.