perjantai 7. kesäkuuta 2013

Marjasorbetit jäätelökoneella



Sorbetit on oiva tapa tyhjentää pakastinta edellisvuotisista marjoista. Helppoa herkkua hellepäivään. Maukkaampaa kuin kaupan valmissorbetit. Makuja ja makeutta on helppo itse säätää mieluisekseen.

Kuningatarsorbetti


3 dl pakastemustikoita
3 dl pakastevadelmia
5 dl vettä
200 g sokeria
ripaus vanilliinisokeria

Ohje:
Sulata ja soseuta marjat. Paseeraa sose, jotta vadelman siemenet ja mustikan kuoret saadaan seoksesta pois. Laita kattilaan kaikki ainekset. Anna kiehua muutama minuutti. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin vähintään 12 tunniksi. Valmista sorbetti jäätelökoneessa (n. 20 min). Jos tarjoilet sorbetin heti, anna massan tekeytyä kovemmaksi. Jos aiot tarjota sorbetin vasta myöhemmin, jätä massa hieman pehmeämmäksi ja laita pakasterasiassa pakastimeen odottamaan tarjoilua. Muista ottaa sorbetti hieman ennen tarjoilua pehmenemään huoneenlämpöön, jotta lusikointi tai pallojen pyörittäminen jäätelökauhalla onnistuu helpommin.


Mansikkasorbetti

 
n. 6 dl mansikkasosetta (pakastemansikoista)
3 dl vettä
200 g sokeria
ripaus vanilliinisokeria

Valmista kuten edellä. Mansikkasosetta ei tarvitse enää erikseen paseerata.