sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Perunarieskat

Eilen tuli tehtyä melko suuri annos perunamuusia, joten päätin nyt hyödyntää ylijääneen muusin ja tehdä rieskoja. Mukavan yksinkertainen taikina, johon löytyy aina ainekset kaapista.


Ainekset

n. 9 dl perunamuusia
3 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 ½ tl suolaa
2 rkl öljyä


Ohje

1. Laita uuni kuumenemaan 250 asteeseen.
2. Sekoita kaikki ainekset keskenään kulhossa. Määrien kanssa ei tarvitse olla niin täsmällinen. Vehnäjauhojen tilalla voi käyttää esimerkiksi ohra- tai sämpyläjauhoja.
3. Nostele uunipellille leivinpaperin päälle kahden ruokalusikan avulla sopivan kokoisia taikinakekoja. Ripottele päälle jauhoja ja taputtele keot tasaiseksi. Rieskan paksuus saa olla noin ½-1 cm. Tästä taikinamäärästä tuli 15 isoa rieskaa (halkaisija n. 10 cm).
4. Pistele haarukalla reikiä rieskoihin ja laita kuumaan uuniin paistumaan noin. 10-15 minuutiksi. Rieskat ovat valmiita, kun niiden pinta on ruskeanlaikukas.

Levitä lämpimien rieskojen päälle voita - ei margariinia ;) - ja herkuttele!

perjantai 2. elokuuta 2013

Passionhedelmä-juustokakku

Olen jo hetken halunnut kokeilla leipoa jotakin uutta ja eilen tähän tarjoitui mahdollisuus, kun ystävä tuli käymään kahvilla. En ole aikaisemmin itsekseni leiponut juustokakkua ja pienen reseptiselailun jälkeen päädyin tähän Maikkarin Makuja-sivustolta löytyneeseen herkkuun. Makeaa, mutta kuitenkin raikasta!

Pohja
100 g voita
250 g Digestive-keksejä

Täyte
4 liivatelehteä
600 g maustamatonta tuorejuustoa
3,5 dl tomusokeria
3 dl vispikermaa
5 passionhedelmää
1 limen mehu
2 pss marenkia (valkoista ja punaista)

Ohje
1. Murskaa keksit kulhossa ja nypi huolellisesti joukkoon voi.
2. Laita irtopohjavuoan (halkaisija n. 26 cm) pohjalle leivinpaperi ja painele keksimuruseos tiiviisti vuoan pohjalle. Laita kakkuvuoka jääkaappiin. Pohja ehtii jähmettyä sopivaksi täytteen valmistuksen aikana.
3. Aloita täytteen valmistaminen sekoittamalla kulhossa tuorejuusto ja joukkoon siivilöity tomusokeri.
4. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää se tuorejuustomassaan varovasti sekoittaen.
5. Laita seuraavaksi liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen lautaselle tai kulhoon.
6. Purista pieneen kattilaan limen mehu ja sekoita joukkoon viiden passionhedelmän hedelmäliha. Anna seoksen lämmetä. Purista pehmenneistä liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja lisää ne lämpimään hedelmäseokseen. Anna niiden sulaa ja sekoita hyvin.
7. Lisää liivateseos tuorejuustomassaan ja sekoita huolellisesti.
8. Seuraavaksi murskaa marenkeja ja laita ne jähmettyneen keksimurupohjan päälle. Kaada päälle täyte ja tasoita pinta.
9. Jätä juustokakku jääkaappiin jähmettymään yön yli tai ainakin muutamaksi tunniksi.
10. Koristele valmis kakku murennetuilla marengeilla.

Itse laitoin marengit murennettuna pohjan ja täytteen väliin mutta varmaankin ne voisi laittaa myös kokonaisena. Huomasin myös sen, että kakkua ei kannata ottaa liian aikaisin lämpimään ennen tarjoilua, sillä täyte alkaa pehmetä niin, ettei kakku pysy enää kunnolla koossa paloja leikatessa. Ehkä viides liivatelehti ei olisi pahitteeksi.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Herkkukakku kolmesta suklaasta



Tämä kakku hurmaa herkullisuudellaan ja palkitsee tekijänsä. Herkku on saavuttanut suuren suosion ainakin meidän suvussamme, joten suosittelen lämpimästi kokeilemaan, vaikka voikin vaikuttaa hieman työläältä. Paras vinkki tämän suklaisen ihanuuden onnistumiseen on perinteinen "maltti on valttia" - lopputulos onnistuu varmasti. Kakun täytettä varten tarvittava kiisseli on hyvä keittää valmiiksi jo aiemmin, esimerkiksi edellisenä päivänä, koska sen jäähdyttämiseen menee aikaa. Varaa siis kakun tekemiseen vähintään yksi päivä, mielellään kaksi, ennen tarjoilua.

 

Pohja

1 pkt suklaakeksejä
n. 50 g margariinia tai voita sulatettuna

Murenna keksit ja sekoita niihin sulatettu rasva. Painele kakkupohja leivinpaperin päälle irtopohjavuokaan. Nosta pohja jääkaappiin viilenemään siksi aikaa, kun valmistat täytteen.'

Kiisseli

6 isoa keltuaista
1¾ dl sokeria
2 dl maitoa

Sekoita ½ dl sokeria keltuaisiin. Yhdistä loput sokerista maitoon. Kiehauta maito-sokeriseos ja lisää joukkoon keltuaisseos. Kypsennä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen, kunnes seos on paksuhkoa kiisseliä. Jäähdytä ja jaa kolmeen osaan - yksi kiisseliannos riittää siis kaikkiin kerroksiin.

Suklaakerrokset

¹/³ kiisselistä
80 grammaa tummaa/valkoista/maitosuklaata
2 liivatelehteä  
1 dl kuohukermaa

Jokaiseen kerrokseen tarvitaan siis nämä aineet. Mikäli haluat, voit tehdä enemmän kerroksia, tai jos pidät yhdestä suklaasta enemmän kuin muista, voi koko kiisselin käyttää yksisuklaisen kakun valmistamiseen. Muista tällöin kertoa muut kerroksiin tarvittavat aineet kolmella. 

Laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen. Vaahdota kerma ja sulata suklaa. Lämmitä kiisseli ja sulata siihen liivatelehdet, joista olet puristanut veden mahdollisimman tarkasti pois. Sekoita sitten kiisseli-liivateseos ja suklaasula keskenään. Kääntele kermavaahto varovasti joukkoon. Kaada suklaakerros vuokaan, ja nosta vuoka jääkaappiin jähmettymään siksi aikaa, kun valmistat uuden kerroksen. Mikäli mahdollista, pidä pieniä taukoja kerrosten tekemisen välillä. Kun edellinen kerros saa hyytyä kunnolla, uusi kerros ei painu edellisen joukkoon. Mikäli teet kakun nopeassa tahdissa, kaada uusi kerros varovasti edellisen päälle ja käytä apuna esimerkiksi lastaa tai kauhaa, jonka kautta valutat seoksen edellisen kerroksen päälle.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa vähintään neljä tuntia, mieluiten yön yli. Koristele esimerkiksi marsipaaniruusuilla, oikeilla kukilla tai erilaisilla suklaakoristeilla.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

Marjasorbetit jäätelökoneella



Sorbetit on oiva tapa tyhjentää pakastinta edellisvuotisista marjoista. Helppoa herkkua hellepäivään. Maukkaampaa kuin kaupan valmissorbetit. Makuja ja makeutta on helppo itse säätää mieluisekseen.

Kuningatarsorbetti


3 dl pakastemustikoita
3 dl pakastevadelmia
5 dl vettä
200 g sokeria
ripaus vanilliinisokeria

Ohje:
Sulata ja soseuta marjat. Paseeraa sose, jotta vadelman siemenet ja mustikan kuoret saadaan seoksesta pois. Laita kattilaan kaikki ainekset. Anna kiehua muutama minuutti. Jäähdytä seos huoneenlämpöiseksi ja laita jääkaappiin vähintään 12 tunniksi. Valmista sorbetti jäätelökoneessa (n. 20 min). Jos tarjoilet sorbetin heti, anna massan tekeytyä kovemmaksi. Jos aiot tarjota sorbetin vasta myöhemmin, jätä massa hieman pehmeämmäksi ja laita pakasterasiassa pakastimeen odottamaan tarjoilua. Muista ottaa sorbetti hieman ennen tarjoilua pehmenemään huoneenlämpöön, jotta lusikointi tai pallojen pyörittäminen jäätelökauhalla onnistuu helpommin.


Mansikkasorbetti

 
n. 6 dl mansikkasosetta (pakastemansikoista)
3 dl vettä
200 g sokeria
ripaus vanilliinisokeria

Valmista kuten edellä. Mansikkasosetta ei tarvitse enää erikseen paseerata.

perjantai 10. toukokuuta 2013

Amerikkalaiset suklaamuffinssit



Herkullisia meheviä suklaamuffinsseja. Mukavan helppo taikina, joka ei kaipaa vatkaamista tai vaahdottamista. Reseptiä voi muunnella maun mukaan. Tästä määrästä taikinaa tulee noin 12 keskikokoista muffinsia. Valmistusaika on noin 45 min.


Taikina:
100 g voita
2,5 dl sokeria
2 munaa
1 dl maitoa tai esim. appelsiinimehua
4 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
2 tl vaniliinisokeria
2 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
100 g tummaa suklaata/taloussuklaata
TAI Maraboun appelsiinikrokantti suklaata (silloin 1 dl vähemmän sokeria)

Ohjeet:
1. Sekoita pehmeä rasva, sokeri, munat ja maito/mehu.
2. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää vähitellen rasvaseokseen.
3. Rouhi suklaa ja lisää taikinan joukkoon.
4. Jaa taikina paperisiin tai silikonisiin leivontavuokiin ja paista uunissa 200 asteessa noin 15–20 minuuttia.

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Herkullinen suklaakakku


Tämä suklaakakku on helppo, nopea ja maukas. Takuuvarma herkku mutakakusta pitävälle.



Taikina:
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 tl leivinjauhetta
1½ dl vehnäjauhoja
170 g taloussuklaata
170 g voita

Ohjeet:

1. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet siivilän läpi taikinaan varovasti käännellen.
2. Sulata voi ja suklaa vesihauteessa ja sekoita lopuksi taikinan joukkoon.
3. Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan noin 24 cm:n irtopohjavuokaan ja kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 15–20 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä keskeltä pehmeäksi.
4. Irrota jäähtynyt kakku vuoastaan ja siivilöi pinnalle tomusokeria tai kaakaojauhetta. Herkuttele!

lauantai 17. marraskuuta 2012

Luvattoman herkullinen lasagne

Tuli tässä tehtyä niin hyvä lasagne, ettei ohjetta voi olla jakamatta muidenkin kanssa. Kun ruokaa tehdessä ehti vielä tulla sopiva nälkä, niin voi kuinka hyvältä lasagne maistuikaan!


Lasagne

200º C, 60 + 40 min

Bolognese-kastike
400 g naudan jauhelihaa
1 iso sipuli
2 pienehköä porkkanaa
2–3 valkosipulin kynttä
500 g tomaattimurskaa
70 g / 2 rkl tomaattipyrettä
n. 2 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 lihaliemikuutio
paprikajauhetta
chilijauhetta
pizzamaustetta
timjamia
mustapippuria
sokeria
(suolaa)
rypsiöljyä
oliiviöljyä

Juustokastike
40 g voita
1 dl vehnäjauhoja
n. 7 dl kevytmaitoa
valkopippuria
100 g juustoraastetta (edam-mozzarella)

Päälle
50 g juustoraastetta (edam-mozzarella)

+ lasagnelevyt

Ohjeet:
  1. Ruskista jauheliha padassa pienessä määrässä rypsiöljyä. Lisää halutessasi hieman suolaa. Siirrä paistunut jauheliha padasta lautaselle odottamaan.
  2. Kuullota sipulikuutiot, valkosipuli ja pieneksi leikatut porkkanat pataan jääneessä rasvassa.
  3. Lisää tomaattimurska, tomaattipyre ja vesi. Vedellä voit säädellä kastikkeen paksuutta sopivaksi. Lisää liemikuutiot ja mausteita makusi mukaan sekä pieni loraus oliiviöljyä. Anna kastikkeen kiehua hetki ja lisää jauheliha. Kastike saa kiehua hiljalleen kannen alla ainakin tunnin, mielellään jopa kaksi tuntia. Sekoita välillä.
  4. Valmista juustokastike bolognese-kastikkeen hautuessa. Laita kattilaan voi ja anna sen sulaa. Lisää ja jauhot ja sekoita vispilällä tasaiseksi.
  5. Lisää maito vähän kerrallaan ja sekoita joka välissä seos tasaiseksi. Näin vältät jauhopaakut. Anna kastikkeen kiehahtaa.
  6. Nosta kastike pois levyltä. Lisää juustoraaste ja valkopippuri. Sekoita tasaiseksi.
  7.  Kokoa lasagne syvään uunivuokaan. Laita valkokastiketta hieman pohjalle, sitten lasagnelevyt ja molempia kastikkeita. Tee niin monta kerrosta kuin aineksia riittää ja vuokaan mahtuu. Jätä päällimmäiseksi levykerros ja hieman juustokastiketta. Jos bolognese-kastiketta jää yli, voi sen pakastaa ja syödä myöhemmin pastan kanssa.
  8. Ripottele päälle vielä juustoraastetta ja laita uuniin. Paista 200-asteisessa uunissa noin 30 minuuttia ja ota sen jälkeen lasagne vetäytymään noin 10 minuutiksi. Herkuttele!

Ps. Halutessaan bolognese-kastikkeeseen voi lisätä vielä varsiselleriä pieneksi leikattuna sekä hieman punaviiniä. Itse en niitä nyt lisännyt, koska kaapissa ei punaviinä ollut eikä lähikaupasta löytynyt selleriä. Mutta seuraavan kerran kokeilen kyllä vielä näillä lisäyksillä!